RBI
Artikkelit

ABB:n ohjelmoitava logiikka - monipuolinen, mutta yksinkertainen väline käyttää

TilTek Kimmo Angeria TT IMG_4282.jpg

ABB pyrkii haastamaan kilpailijansa tuomalla markkinoille vahvasti uutta ohjelmoitavaa logiikkaa.

Monet sen asiakkaista ovat jo ymmärtäneet uuden tekniikan edut, kuten huoltopäällikkö Kimmo Angeria torniolaisesta Tiltec Oy:stä. Angeria kertoo, että Tiltecin toimenkuva on pääsääntöisesti aina moottoreihin liittyvää ohjelmointia.

- Olemme spesialisoituneet moottorin ohjaukseen ja kaikkeen siihen liittyvään. Sähkökeskukset, moottorit ja kaikki niihin liittyvä automaatio on meille se pääelinkeino. Toki teemme töitä myös prosessiautomaation puolella.
 
- Kun kyse on ABB:n AC 500-perheestä, eli ohjelmoitavasta logiikasta, niin sitä käytämme lähinnä moottorin ohjaukseen liittyvissä sovelluksissa, missä tarvitaan paljon I/O:ta. Moottorin ohjaushan on semmoinen ongelmallinen asia, että siinä I/O:n tarve on vallaton. Siellä on paljon tulotilatietoa ja lukituksia ym.
 
- Meidän toimialamme on paperi- ja metalliteollisuus sekä öljynporaus, eli sekä öljy- että kaasutuotanto. Asennamme ohjelmoitavaa logiikkaa pumppuihin, valssaimiin, kaikkeen mahdolliseen hyvin laajasti. Periaatteessa aina kun on toimitus, me pyrimme niitä sinne asentamaan. Toki se riippuu asiakkaasta aika paljon, mutta meille se on sellainen ensiasennustuote.
 
Miten päädyitte nimenomaan ABB:n tuotteisiin? 
Angeria kertoo, että päätyminen nimenomaan ABB:n ohjelmoitavan logiikan käyttöön johtui ennen kaikkea siitä, että ABB:n tekninen tuki on hyvä.
 
- Se oli ykkösasia. Toinen valintaan johtuva asia oli sitten se, että I/O:n hinta on kustannustehokas. Kuten edellä mainitsin, meillä on se ongelma, että I/O:ta menee paljon suhteessa sovelluksen vaativuuteen, eli niitä I/O:ta tarvitaan vallattoman paljon. Silloin merkitsee myös I/O:n hinta. Koska nykyteollisuus menee hektiseksi, niin silloin on merkitystä myös teknisellä tuella. nykyisin melkein kaikki tehdään osamodernisaatiolla, suuria kokonaisuuksia hyvin harvoin enää Suomeen tehdään.
 
  

Ohjelmoitava logiikka ohjaa nostureita 

Sataservice Oy:n Rauman yksikkö tarjoaa teollisuuden kunnossapito- ja modernisointipalveluja. Siinä työssä ABB:n ohjelmoitava logiikka on osoittautunut verrattomaksi työkaluksi.
 
- Sen ohjelmointikieli on yleismaailmallinen ja se on hyvin yksinkertainen käyttää. Siinä on kuitenkin hyvin monipuoliset lohkot ja ohjelmointimahdollisuudet. Käytämme sitä laajoissa väyläratkaisuissa, joissa on useampia taajuusmuuttajia tai tasavirtakäyttöjä, jolloin yksi logiikka pystyy hoitamaan kaikki yhteydet, kiittelee yksikön päällikkö Tapani Metsävuori.
 
Hän kertoo, että kyseistä logiikkaa käytetään paljon nostureihin liittyvissä sovelluksissa, joissa keskustelua saatetaan käydä blue toothin ja vielä jonkin aivan eri paikassa sijaitsevan kosketusnäyttöpaneelin kanssa.
 
- Silti se saadaan aika helposti toimimaan, kiittelee Metsävuori, joka on tyytyväinen myös valmistajan yksinkertaiseen päivityspolitiikkaan:
 
- Kun ohjelmaa on kehitetty, sieltä tulee aina uusi CD. Siten ollaan koko ajan tasalla ilman, että joutuisimme itse huolehtimaan siitä ja pulittamaan lisämaksuja.
 
 

Kokemusta jo kymmenen vuoden takaa 

Metsävuori kertoo yrityksen käyttäneen jo kymmenen vuoden ajan ABB:n ohjelmoitavaa logiikkaa. Ensimmäisiä versioita hyödynnettiin nostureissa, mutta sen jälkeen niitä on hyödynnetty mm. Rauman kaupungin vesi-ja viemärilaitoksessa, kouluissa sekä muissa, joskus aika kriittisissäkin kohteissa. Eräs sellainen liittyi UPM:n superkalanterinostureihin.
 
- Nosturi saa seistä maksimissaan tunnin. Sen jälkeen paperi lakkaa tulemasta, joten aika kriittisiinkin paikkoihin olemme saaneet hyväksynnän logiikan asentamiselle. Olemme tehneet itsekin aika paljon ohjelmia, joten logiikan käyttäminen on jo tuttua. ABB ohjaa meillekin aika paljon kyselyjä, jos jollain sen asiakkaalla on ongelmia. Toivomme vain, että monet muutkin yritykset ryhtyisivät käyttämään sitä työkalunaan, jolloin tuotteen tulevaisuus olisi nykyistäkin paremmin taattu.
 
 
-------------------------------
TAPANI METSÄVUORI – ehdotan kuvaa 3 tai 1
Kuvateksti: Yksi logiikka pystyy hoitamaan yhteydet laajoissakin väyläratkaisuissa, joissa on useita taajuusmuuttajia tai tasavirtakäyttöjä, kiittelee Sataservicen Rauman yksikön päällikkö Tapani Metsävuori. Taustalla Sataservicen modernisoimia nostureita STX Europen Rauman telakalla. Kuva Juha Sinisalo
 
 
KIMMO ANGERIA: kuva 4289
Kuvateksti:
Huoltopäällikkö Kimmo Angeria torniolaisesta Tiltec Oy:stä kertoo, että hinta ja tekninen tuki olivat ensisijaiset valintakriteerit ohjelmoitavaa logiikkaa valittaessa. Kuva Tuomo Ylinärä

Kuvagalleria

TilTek Kimmo Angeria TT IMG_4282.jpg
TilTek Kimmo Angeria TT IMG_4282.jpg
tapani1.jpg Sataservice, t. Metsävuori