RBI
Artikkelit

”First Index on oiva käsikassara"

Kun ostaja ja hankkija kohtaavat

_DSC7150.jpg Henri Tirkkonen, hankintainsinööri

Hankintainsinööri Henri Tirkkonen Outotec Turula Oy:stä on käyttänyt yli neljän vuoden ajan RPT Docu Oy:n luomaa teollisuuden First Index- palvelua. Hän pitää palvelua ”oivana käsikassarana” oikeanlaisen alihankkijan tai koneen löytämisessä.

- Tärkeintä First Index- palvelussa on sen käytön helppous. - Se on palvelu, joka auttaa alihankkijan ja ostajan kohtaamisessa teetättämättä lisätöitä. Se on minusta hyvin tärkeä elementti, hankintainsinööri Henri Tirkkonen toteaa.

Outotec Turula Oy on Outokummussa sijaitseva raskaan sarjan konepaja. Sen tuotannosta merkittävin osa on kaivannaisteollisuudelle meneviä osakokonaisuuksia. Vientialueena on koko maailma. Viime aikoina kasvava painopiste on ollut Kaukoidässä: Kiinassa ja Intiassa.

Toimitusjohtaja Ilkka Hiltunen kertoo, että selvä nykäys parempiin aikoihin tapahtui myöhäiskeväällä. - Meillä on nyt kasvava tilauskanta. Odotuksemme tulevaisuudesta ovat hyvät, hän toteaa.

Outotec on menestynyt hyvin myös pörssissä. Sillä on ollut kauan nouseva arvo.

 

First Index löysi alihankkijan Ruotsista

Hankintainsinööri Henri Tirkkonen kertoo, että First Index- palvelun kautta on löytynyt useita sellaisia yrityksiä, jotka ovat jääneet hänelle pitkäaikaiseen sopimussuhteeseen.
-Olen havainnut, että ns. yhden miehen yrityksissä on voimavaraa. Niiden palkkakustannukset ovat suuria yrityksiä pienemmät ja ajallinen joustomahdollisuus huomattava, hän toteaa. Näistä pienyrityksistä saadaan sekä taloudellisesti että ajallisesti edullisia palveluita.

Tirkkonen uskoo, että ilman First Index- palvelua näitä ”miehen ja koiran” kokoisia yrityksiä ei olisi löytynyt.

Hän kertoo, että hän on First Index- palvelun kautta löytänyt sopimuskumppanin kerran myös Ruotsista. Hän tarvitsi tuolloin metallin kumituspalveluita.
-Ruotsista ostetut palvelut olivat kruunun kurssin takia huomattavasti halvempia kuin kotimaiset, hän sanoo.

First Indexillä on sisarpalvelujärjestelmä Ruotsissa. Tirkkonen uskoo, ett ajan mittaan maan rajan ylittävää palvelua opitaan käyttämään kumpaankin suuntaan niin Ruotsissa kuin kotimaassakin.

Kielestä ei ole ollut muuriksi. Outotec Turulan kotikieli on englanti. Sillä ja ensimmäisellä kotimaisella on saatu asiat hoidetuksi ilman ostettuja tulkkauspalveluita, hän toteaa.

 

Palvelusta löytyvät myös konekannat ja osaamisalueet

First Index- palvelu tuottaa kolmenlaisia palveluita. First Index- alihankinnat on teollisuuden alihankinta- ja sopimuspalveluiden seurantapalvelu. Se tuo päivittäin tietoa uusista alihankintatöistä, joille haetaan tekijää. Teollisuusyritys voi tarjota osaamiseensa ja konekantansa parhaiten soveltuvia alihankintatöitä, joissa yrityksen kilpailukyky on parhaimmillaan.

Palveluiden valinnassa auttavat myös järjestelmään annetut tekniset kuvaukset ja liitteenä olevat piirustukset.

First Index- investoinnit tuo päivittäin tietoa uusista kone- ja laiteinvestoinneista. palveluiden tuottaja uskoo, että yksilöllisesti määritellyt myyntiliidit motivoivat myyntiä. Tuloksia uskotaan syntyvän siitä, kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kolmas tapa käyttää First Index- palvelua on ostajan tietopalvelu. Se on ostajalle maksuton, nopea ja varma tapa löytää sopivat yhteistyökumppanit sopimusvalmistukseen, alihankintoihin tai kone- ja laiteinvestointeihin.

Hankintainsinööri Henri Tirkkonen kertoo, että ”vaikka olemmekin metallipaja, me tarvitsemme jatkuvasti kumitus- ja muovituspalveluita”. Hän uskoo hakevansa jatkossakin yhteistyökumppaneita First Index- palvelun kautta.

-Toivotaan, että sellaiset yritykset, joilla on näille aloille sopivia palveluita, ilmoittautuisivat järjestelmään, jotta löytäisimme heidät, hän toteaa.

Tirkkonen uskoo, että First Index- palvelu on paljonkin käytössä teollisuudessa.
-Miksi ei olisi, hän toteaa, onhan se niin helppo, hän sanoo.

 

Outotec Turula Oy on suuri konepaja

Outotec Turula Oy kuuluu Suomen kymmenen suurimman konepajan joukkoon. Vain isot telakat menevät sen edelle suuruudessa. Toimitusjohtaja Ilkka Hiltunen kertoo, että konepaja käsittelee 10 000 tonnia terästä vuodessa. - Saman verran lähtee valmiina tuotteina eri puolille maapalloa.

Outotec Turula Oy työllistää nykyisin 160 henkilöä. Menneen vuoden aikana määrässä on ollut parinkymmenen henkilön lisäys.

Hiltunen kertoo, että toukokuussa kasvuun lähtenyt tilauskanta on suurimmaksi osaksi peräisin kaivannaisteollisuudelta. Kaukoidän kaivosten lisäksi Turulan konepajan palveluita tarvitsee mm. kotimainen Kevitsan kaivos Sodankylässä.

Kuvagalleria

_DSC7132.jpg Henri Tirkkonen, hankintainsinööri
_DSC7132.jpg Henri Tirkkonen, hankintainsinööri
_DSC7150.jpg Henri Tirkkonen, hankintainsinööri
_DSC7190.jpg Outotec
_DSC7196.jpg Outotec Oy
_DSC7204.jpg Outotec Oy
_DSC7211.jpg Outotec Oy
_DSC7215.jpg Outotec Oy