Konepajateollisuuden ekosysteemi on ohut

Konepajateollisuuden ekosysteemiin kuuluu verkostoitumisen lisäksi se, että päämiehen ohella myös alihankkijoiden pitää pärjätä. Se on molempien etu. Oleellista on myös oman toiminnan kehittäminen, johon tehtaissa on ollut paukkuja niukanpuoleisesti.

Ongelmana kannattavuus 

Laskusuhdanne pudotti kone- ja metallituoteteollisuuden liikevaihdosta neljänneksen, 32 miljardista 24 miljardiin euroon. Vuonna 2010 noustiin vasta 26 miljardiin. Maailmalla vallitseva ylikapasiteetti painaa edelleen hintoja alas.

Tänä päivänä alihankintapuolen yleisenä ongelmana on kannattavuus. Liikevaihdot ovat saatu kasvuun. Parhaat yritykset pääsevät vuoden 2008 lukujen lähelle, mutta osa jää 15-20 prosenttia alle. Vaikka nyt päästäisiin hyvään liikevaihtotasoon, niin hintaeroosio ja kaikkien kustannuskomponenttien nousu syövät tuloksen. Hintoja ovat nostaneet mm. energia-, raaka-aine- ja työvoimakustannukset.

- Jos tänään tekisi saman liikevaihdon kuin ennen talouskriisin alkamista, niin päivän hintataso ja kustannusten nousu painaisi tuloksen nollaan. Liikevaihtoa pitäisi tehdä ainakin 10 prosenttia enemmän, jotta pääsisi huippuvuoden 2008 tasolle, sanoo Lehtosen Konepajan toimitusjohtaja Erkki Lehtonen.

Teknologiateollisuuden alihankkijat toimialaryhmän puheenjohtajana neljättä vuotta toimiva Erkki Lehtonen on tyytyväinen uudistetun TRIO-ohjelman käynnistymiseen. Siinä pyritään kartoittamaan yritysten tilanne ja ongelmakohdat, joista suurimmat ovat hyvän ammattityövoiman saanti ja kustannusten nousu. Kilpailukyvyn säilyminen vaatii jatkuvasti kalliita investointeja, jotta pääomavaltainen toimiala pysyy teknologisessa kehityksessä mukana. 

Ongelmana ovat pienet alihankkijat, joilla ei ole omaa tuotetta tai sopimusvalmistusta. Pitkäaikaisia kiinteitä asiakassuhteita päämiehiin omaavat ja selkeästi joihinkin tuotteisiin erikoistuneet yritykset ovat pärjänneet selvästi paremmin kuin tarjouspohjalta kapasiteettia alihankintana myyvät.

- Toki alihankintasektorilla yrityskohtaiset erot ovat aika selkeitä. Koko ajan olemme globaalissa kilpailussa, joka maailmalla määrää hintatason. Joka päivä joudumme hankkimaan olemassaolon oikeutuksemme. Toisaalta se pakottaa meidät kehittämään toimintajärjestelmiämme, sillä yritystemme teknologian pitää olla aivan viimeisen päälle, Erkki Lehtonen tähdentää.

Kesän alkuun mennessä vain muutamia pieniä alle 10 henkilön alihankintatyrityksiä on joutunut lopettamaan toimintansa kannattamattomana. Selviytyminen taantumasta johtuu Lehtosen mukaan siitä, että yritysten taseet ovat selvästi paremmassa kunnossa kuin 1990-luvun laman aikana, jolloin pankkien suhtautuminen yrityksiin ns. vapaan piikin aikana oli erilaista kuin nyt. Tänään rahoittajat pyrkivät pelastamaan elinkelpoisia yrityksiä.

Alihankinta kerrostuu 

Alihankkijalla pitää olla selvä fokus mitä päämiehelle tarjoaa. Ei riitä, että kertoo omista koneista ja laitteista: sorvista, porasta tai hitsauslaitteista. Pitää pystyä antamaan selkeää lisäarvoa tarjouksessa, johon liitetään esimerkiksi joitain hankintoja, pakkauksia tai pientä kokoonpanoa. Näin kokonaisuudesta muodostuu enemmän kuin pari työvaihetta.

- Alihankinnan toimiala on radikaalisti muuttunut. Päämiehet pyrkivät siihen, että niillä on entistä vähemmän toimittajia. Silloin toimitusposition koko kasvaa. Yhä enemmän tilauksia keskitetään harvemmille alihankkijoille, jotka muuttuvat 2-3 kerroksen väeksi. Isompia potteja toimittavat AA-alihankkijat, joiden alle tulee pienempiä toimijoita. Häntäpäässä kilpailutilanne on jatkossa vaikeata, Lehtonen sanoo.

Suurimman osan yrityksistä kannattaa pyrkiä pääsemään ykkösketjun toimittajaksi. Silloin alihankkijan täytyy olla kehittynyt ja investoiva sekä pitää kaikki järjestelmät kunnossa. Lisäksi siltä vaaditaan riittävän suurta kokoa, sillä kovin pieni yritys ei pysty toimittamaan isoja kokonaisuuksia.   

Teknologiateollisuus on eniten huolissaan yhden tuotteen tai komponentin toimittajista, jotka valmistavat tuotteensa kaukana arvoketjussa olevalle loppuasiakkaalle. Pienten konepajojen pitäisi pyrkiä erikoistumaan ja kehittämään omia tuotteita vientiin liittoutumalla isompien järjestelmätoimittajan kanssa..

- Moni alihankkija on lähtenyt päämiehen mukana ulkomaille, mutta aika vähän tietoa on sieltä tullut menestymisestä ja saavutetuista tuloksista. En osaa sanoa, kuinka kiinteästi päämiehet ovat halukkaita sitoviin sopimuksiin. Parempi hyöty saadaan, kun investoidaan Suomessa toiminnan kehittämiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen, uskotaan Lehtosen konepajassa.

Työpaikat vaarassa Suomessa 

Suomalaisilla teknologiateollisuuden yrityksillä on henkilöstöä vajaat 600 000 maaliskuun lopussa 2011. Ulkomailla henkilöstöä oli jo 306 000 eli enemmän kuin Suomessa, jossa työllistyi noin 290 000. Talouskriisin ja globaalin rakennemuutoksen seurauksena henkilöstön määrä Suomessa on vähentynyt kaikkiaan yli 40 000:lla eli 13 prosenttia verrattuna kriisiä edeltäneeseen aikaan syksyllä 2008. Ulkomailla suomalaisyritysten henkilöstöstä yli 60 prosenttia on kehittyvillä talousalueilla sijaitsevissa maissa, joissa myös kustannustaso on alempi.

- TEM:n tutkimuksen mukaan 95 prosenttia uusista työpaikoista maassamme 2000-luvulla on syntynyt pk-yritysten toimesta. Se on kova luku. Pk-toimintaedellytykset ja toimiva alihankintaverkosto pitää turvata Suomessa. Olemme todella huolestuneita nykyisestä kehityksestä, joka selkeästi vaarantaa kykymme työllistää, Antti Zitting sanoo.

Sacotec Componentsin toimitusjohtaja kuitenkin uskoo siihen, etteivät päähankkijat halua pk-sektorin olevan polvillaan. Kotimaista alihankintaa tarvitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kaukaa tuleva tavarantoimitus sössii. Riihimäelle on jo tullut hätäisiä kyselyjä komponenteista, joiden valmistus on siirretty maailmalle.  

- 300 teknologiayritysten joukosta on parhaiten tai kohtuullisesti menestyneillä on kolme yhdistävää tekijää. Kaikki ovat jotenkin erikoistuneet, kaikilla on sopimusvalmistus, eikä niillä ole toimintaa ulkomailla, Zitting kertoo mielenkiintoisen ennakkotiedon syksyllä 2011 julkaistavasta tutkimuksesta.