- Lähetä ilmaiseksi informaatio- ja tarjouspyyntöjä. Valitse kohdeyritykset First Index-hakemistosta tai välitä pyynnöt kauttamme.
”Juuri ajoissa” oli Toyota konsernin tuotannon perustan luoneen Taiichi Ohnon motto. Kun tähän sijoitetaan vielä kaksi muuta tuotannollista arvoa, nimittäin turvallisuus ja varmuus, niin matemaatikon silmin ilmaisten yhtälö on kaunis. Sisäinen logistiikka Moventaksella on todiste tästä ja Solving on ollut tekijänä mukana jo pitkään
Moventaksen uusi Jyväskylän tuotannon yksikkö, Ikolan vaihdetehdas, valmistaa suurten teollisten tuulivoimaloiden vaihteistojen hammaspyöriä ja suorittaa vaihteiden kokoonpanon.
Tuotannonsuunnittelija Juha-Matti Pesonen toteaa, että jotkut tuotannon vaiheet suoritetaan toistaiseksi manuaalisesti, kuten esimerkiksi laadun välivaihetarkastus. Järjestelmää säädetään myös eräiden hankintojen suhteen edelleen.
Muutoin tehdas tuntuu maallikon silmissä ikään kuin toimivan vaivatta ja huomaamatta ferrarinpunaisten haarukkavihivaunujen kuljettaessa taakkoja tehtaan käytävillä työstöasemien ja puskurivarastojen välillä.
Silmiinpistävää tehtaassa on, paitsi siisteys, selkeys, valoisuus ja orientoituvuus, myös se, että trukkiliikenne tapahtuu automaattisesti vailla kuljettajia!
– Solving on toimittanut haarukkavihivaunuja ja niitä ohjaavan järjestelmän hoitamaan prosessin pehmeä- ja kovakoneistusyksiköiden välistä logistiikkaa. Vaunuja on kahta eri tyyppiä.
Kolme niistä on yhden tonnin ja kaksi kolmen tonnin nosto- ja siirtokapasiteetin omaavaa laserohjattua haarukkavihivaunua. Varastotietojärjestelmä, jonka piirissä haarukkavihivaunut toimivat, on tamperelaisen LeanWare Oy:n ohjelmisto. Lisäksi Solving on toimittanut ilmatyynyvaunuja ja kääntöpöytiä kokoonpanon puolelle, tiivistää Solvingin vihivaunumyynnin johtaja Pekka Joensuu.
- Loppukokoonpanoon raskaat kääntöpöydät, joita käytetään vaihteiden kokoonpanossa, antavat hyvän ergonomian työn tekemiselle. Näillä laitteilla voidaan nostaa, laskea ja pyörittää suuria vaihteistojen runkoja aina tarvittavaan asemaan, lisää Juha-Matti Pesonen
Prosessi alkaa siitä, että tehtaalle toimitetaan vaihteistojen hammaspyörien aihioita. Solvingin toimittamien siirtolaitteiden ja niihin liittyvän järjestelmän rooli alkaa jo tässä vaiheessa:
- Aihiot lajitellaan nimikekohtaisille kaseteille, jotka haarukkavihivaunut siirtävät puskurivarastoon. Sieltä siirrot kutsutaan työstöasemien yhteydessä olevilta päätteiltä edelleen rouhinta-asemille. Rouhinta-asemilta pyörät siirtyvät jäysteenpoistosoluun. Sieltä vihivaunut siirtävät hammaspyörät seuraavaan käsittelyaiheeseen, joka on hiilletyskarkaisu, raepuhallus, kovatyöstöhionta ja laaduntarkastus, kertoo Juha-Matti Pesonen.
Pekka Joensuu Solvingilta täsmentää, että taakat kasvavat tuotannon valmistusasteen edetessä kohti valmiita vaihteistoja. Hän kertoo, että suurimmat taakat, eli kokoonpanovaiheen siirrot tehdäänkin Solvingin Ilmatyynyvaunuilla, joiden ohjaus tapahtuu radioteitse.